JYVÄSKYLÄ   K-SKPM ja FA-mestaruus  VESANKA   19-20.8.2006  järj.  KSVKK 0
0
Lauantai 19.8  Kilpailu aloitettiin varsin sakeassa sumussa, joka onneksi hälveni varsin pian ja viralliset kisat juostiin mukavan 0
aurinkoisessa säässä. Koiria juoksi 34 kpl (af, ba, pp, it, bo) virallisissa lähdöissä. Lisäksi rhodesiankoirat juoksivat
oman kilpailunsa. Koiramäärästä johtuen kisat voitiin juosta varsin leppoisaan tahtiin.  Järjestelyt toimivat erinomaisesti.
Rata oli tehty viime vuoden SMM-kisoista tutulle pellolle. Ylituomari ei osallistunut varsinaiseen arvosteluun, vaan toimi
tuomarineuvoston puh. johtajana ja toimitti pisteet toimistoon.  Ulkomaalaisena tuomarina toimi Ingela Hägg.
 Cacilit ja v-cacilit jaettiin afgaaneissa, borzoissa. Sunnuntaina 20.8 osallistui 106 koiraa (gr, un, sa, fa, sk,ib,ir,wh)
 Alkuerärata sama kuin lauantaina, mutta finaalirataa vaikeutettiin jonkin verran edellispäivästä. Vieherikkoja tuli jonkin
verran finaaliradalla, johtuen vetonarun kulumisesta. Lähes uusi vetonaru joutui koetukselle karheaa sänkipellon pohjaa vasten.
 Vieherikkojen ja suuren koiramäärän vuoksi kilpailu venyi jonkin verran aamupäivän lähtöjen jälkeen arvioidusta aikataulusta.
Ylituomari ei sunnuntainakaan arvostellut kilpailusuorituksia, vaan toimi kuten lauantainakin. Tämä joudutti huomattavati kisan kulua,
 kun pisteet pystyi antamaan toimistoon muiden tuomareiden suorittaessa arvostelua. Käytimme kahta eri kanavaa,
toimisto - ylituomari omaansa. Ratahenkilöstö - tuomarit - omaa. Tällöin toimisto- ym. liikenne ei häirinnyt tuomareiden ja
ratahenkilöstön työskentelyä.  Ingela Hägg toimi myös sunnuntaina ulkomaalaistuomarina.
Cacilit ja v-Cacilit jaettiin saluki uroksille ja nartuille, skotlanninhirvikoirille, irlanninsusikoirille, whippet uroksille ja nartuille.
Ylikorkeat whippetit juoksivat oman kansallisen kilpailunsa.
Kilpailussa juostiin myös Keski-Suomen kennelpiirin, sekä Faaraokoirakerhon mestaruuksista.
Jaettiin kaksi kiertopalkintoa: Ullan muistopalkinto parhaalle KSVKK:n koiralle  ja Argonin kieropalkinto parhaalle englanninvinttikoiralle.
Molemmat palkinnot voitti greyhound Parsonage´s Regal Dentist. Samaiselle koiralle myös viikonlopun parhaiden pisteiden palkinto.
ylt.  Päivi Kulmala
Kirjan               Alkuerä points      
N.o Nimi / Name S/ikä Ser Titt. Säkä Omistaja / Owner kerho pis sij fin yht sij huom
AFGAANINVINTTIKOIRA
278 Pienenpuiston Pimu N/2,2 2 Rusanen Outi K-SVKK 228 4 266 494 1 SERTK CACIL K-SKPM
73 Byblos Miss Moon Maid N/2,6 Kinnunen Piia K-SVKK 215 8 255 470 2 SERTK V-CACIL K-SKP 2
2956 Sonate´s Quite Allright N/5,4 Toropainen Eeva SA-FA 214 9 250 464 3 SA
183 Kultapiiskun Aslan U/1,8 Tapaninaho Mirva PVK 223 6 237 460 4 SA
3198 Hienohelman Michelangelo U/3,5 4 Korpikallio Kirsti SA-FA 225 5 233 458 5 SA
3047 Moonpearl´s Beloved Pearl U/4,1 2 Haapoja Merja & Petri SA-FA 245 1 213 458 5 SA
3112 Ingenue Prime Minizter U/3,6 1 Räsänen Molla K-SVKK 243 2 204 447 7 SA K-SKP 3
268 Sonate´s Lalai Dreamtime N/2,2 Nurminen-Trygg Elina TVK 221 7 195 416 8 SA
349 Ingenue Izzey Miyake U/1,7 Räsänen Molla K-SVKK 195 10 213 408 9 SA
287 Hienohelman Plutos U/1,6 Askola Riikka OSVKH 175 11 217 392 10  
3049 Moonpearl´s Bronze Pearl N/4,1 2 Manninen Jyrki K-SVKK 242 3 11 disk fin.
BASENJI
189 Ajibu Cool Cat N/1,6 1 Anttila Marjukka HVK 247 2 249 496 1 SERTK
63 Artikara Sweet Sensation N/3,7 2 Kukkohovi Heidi OSVKH 230 5 254 484 2 SA
2877 Ajibu American Pie N/4,6 2 DVM-05 Anttila Marjukka HVK 247 2 221 468 3 SA
3051 Zuketin Zip´O´Bulldobas N/4,0 Valio CMV-06 Lindgren Salla & Brännare Vappu SUBAK 245 4 218 463 4 SA
318 Furahan Pukka Vumika N/1,6 Lindgren Salla & Frey Laura SUBAK 230 5 232 462 5 SA
254 Bulldobas Le Charmeur U/1,6 1 Aaltonen Tiina K-SVKK 252 1 204 456 6 SA  K-SKPM
2939 Hanishan Power of Lowe N/5,6 Virta Päivi SUBAK 208 7 0 208 7  
ITALIANVINTTIKOIRA
115 Bell Canto U/3,5 2 37,7 Jääskelä Leena HVK 235 1 256 491 1 SERTK
248 Dervisch Dial L for Love N/1,7 37,8 Jääskelä Leena HVK 68 2 2  
3264 Tarumetsän Unen Untuvaa N/3,1 35,5 Uuttu Taru SIC 57 3 3  
PORTUGALINPODENGO
43 Lill Jägarens Cherokee U/2,7 3 SVKLM-05 Hasan Saara & Joona K-SVKK 237 1 252 489 1 SERTK  K-SKPM
23 Noble Nelly´s Spot Light N/2,3 2 Kinnunen Kari & Danja K-SVKK 0 -- --  
VENÄJÄNVINTTIKOIRA
307 Anna-Su by Midnite U/1,6 2 Ahola Kristiina K-SVKK 246 1 258 504 1 SERTK CACIL K-SKPM
277 Anna-Su Bienca N/1,6 Huttunen Anneli LL 236 4 260 496 2 SERTK V-CACIL
179 Anna-Su Blacky U/1,6 1 Mäkinen Tarja K-SVKK 233 7 260 493 3 SA  K-SKP 2
3220 Anna-Su Angel-Lili N/3,3 4 SMM-05 Peedu Nina SBK 235 5 253 488 4 SA
284 Krikorovan Cafe au Lait N/2,7 1 Korppinen Krista MIVIKS 239 3 237 476 5 SA
215 Anna-Su Bris U/1,6 Kurvinen Minna & Mika SSVK 242 2 220 462 6 SA
181 Eugenian Anastasia N/1,9 1 Peede Nina SBK 224 9 231 455 7 SA
9 Zebec Bolshoj Belyj U/6,2vet 1 Päijänen Piia K-SVKK 234 6 221 455 7 SA K-SKP 3
239 Anna-Su Baltes U/1,6 Luukkanen Susanna SSVK 225 8 215 440 9 SA
3145 Atamansha N/4,7 4 DVM-04 Hellgren Johanna SBK 134 10 10  
3146 Zarnitsa N/8,4vet 1 VMM-04  Hellgren Johanna SBK 93 11 11  
ENGLANNINVINTTIKOIRA
3260 Parsonage´s Regal Dentist U/3,1 1 Katalkin Tiina K-SVKK 251 1 261 512 1 SERTK  K-SKPM
367 Whiptails Winter Rose N/1,7 Kärkkäinen Anna & kasv. HVK 234 2 249 483 2 SA
249 Whiptails Winter Wonder U/1,7 Korsu Irina SGY 227 3 237 464 3 SA
UNKARINVINTTIKOIRA
2848 Tuzviragvadasz Amanda N/5,3 Valio DVM-04 Liikanen Nina PVK 239 1 241 480 1 SA
2909 Tuzviragvadasz Alföld U/5,3 Heinonen Mirka & Jarno LL 236 2 233 469 2 SERTK
SALUKI UROKSET
369 Dix Dax Ex-Ezadaz U/2,3 Ingraeus Helmi-Elisa & Ari MIVIKS 249 1 248 497 1 SERTK CACIL
3181 Zarabis Malcolm U/3,6 Valio Latva-Rasku Ritva & Jari SSAK 234 3 245 479 2 SA V-CACIL
2526 Dyynien Flying Falcon U/7,4vet Valio DVM-02 Valli Susanna HVK 231 5 242 473 3 SA
5003 Exlibris Canes Salam Sirius U/3,7 3 SMM-05 Jarkko Saramäki EHL 241 2 228 469 4 SA
171 Dix Dax Ex-Ezabahz U/2,3 2 Räikkönen Jarkko & Kerkkänen Maria TVK 230 6 238 468 5 SA
3179 Tasia Eminence U/3,4 1 Latva-Rasku Ritva & Jari SSAK 232 4 236 468 5 SA
3253 Ghazal Alfarana Jerry Cotton U/3,2 1 DVM-06 Kunnas Pirkko & Kari TT 227 9 229 456 7 SA
3050 Idan Atiq Rafiq U/3,9 3 Suomela Sami & Salmi Mia & Lehtonen Micaela PVK 230 6 225 455 8 SA
3273 Aziz Uzziah U/2,8 2 Tavasti Sirpa SSVH 228 8 219 447 9 SA
 SALUKI NARTUT
2 Dyynien GT Gizette N/2,9 Valli Susanna HVK 245 3 244 489 1 SERTK CACIL
4 Aziz Velayat N/2,6 Nissinen Maija K-SVKK 247 1 241 488 2 SERTK V-CACIL K-SKPM
2706 Aziz Qalil N/5,6 4 DVM-03 Hyvärinen Kirsi & Solismaa Jukka K-SVKK 242 5 240 482 3 SA  K-SKPM 2
355 Dyynien Hassan Hasna N/1,7 2 Valli Susanna HVK 241 6 236 477 4 SA
3042 Kirman Samira N/4,0 1 Tiainen Saila K-SVKK 236 7 237 473 5 SA  K-SKPM 3
346 El Hamrah Yafia N/2,3 Laitinen Heli SSAK 223 10 249 472 6 SA
260 Aziz Xaharzade N/1,8 1 Ekblad Kristina SSAK 234 8 237 471 7 SA
384 Aziz Uma N/2,8 Salla Kuikka & Almonkari-Kuikka K-SVKK 215 12 89 304 8  
160 Achthamar Badii´ah N/2,3 Tiainen Saila K-SVKK 243 4 34 277 9  
10 Ghazal Alfarana Jawaid Jannah N/3,2 Collan Minea SSAK 221 11 55 276 10  
41 Al-Yasamin Ameena N/2,6 Valio CVM-06 Lappalainen Heidi & kasv. SSAK 246 2 246 11 disk fin.
2935 Nordwart Jismaja N/6,7vet Hietanen Janne PVK 231 9 231 12 disk fin.
2996 Dyanitos Jabalon N/4,3 Nissinen Maija K-SVKK 0 -- --  
3188 Dyanitos Khadijeh N/3,4 Kultti Outi & Ari SSAK 0 -- --  
FAARAOKOIRA UROKSET
2968 Siphra´s Skies the Limit U/5,5 2 Lehtonen Tiina SFK 235 2 228 463 1 SERTK
164 Northgate´s Fire and Ice U/2,3 Ukura Hanna & Kari OSVKH 225 4 236 461 2 SA
74 Sawhorse´s Hot Shot U/2,6 4 Hostikka Sara & Differt Krista & Saarinen Marika SFK 227 3 225 452 3 SA
305 Northgate´s Absolutely Fab U/1,6 Hasan Saara & Joona K-SVKK 240 1 210 450 4 SA  K-SKPM
359 Sawhorse´s Dance Revolution U/1,4 Valkama Johanna HVK 221 6 223 444 5 SA
361 Siphra´s Occationaldemon U/2,3 Kolu Siri & Kokko Marko SFK 222 5 218 440 6 SA
FAARAOKOIRA  NARTUT
282 Sawhorse´s Red Snout Dancer N/1,4 Pellinen Arja & Hyytiä Arvo & Pellinen Jerry SFK 251 1 252 503 1 SERTK
2988 Siphra´s Sentimental Lady N/5,5 3 Ukura Hanna OSVKH 246 2 253 499 2 SA
163 Northgate´s Northern Lights N/2,3 3 EM-06 Ukura Hanna & Kari OSVKH 243 3 246 489 3 SA
3137 Faouziah´s Crown Jewel of the North N/3,4 1 Ollila Heidi & Ukura Hanna OSVKH 241 4 239 480 4 SA
121 Sawhorse´s Singapore Sling N/2,6 Ahonen Merja SFK 241 4 229 470 5 SA
362 Siphra´s Magic Touch N/1,5 Kolu Siri & Kokko Marko SFK 230 6 232 462 6 SA
SKOTLANNINHIRVIKOIRA
141 Swordgrove Stardust U/3,7 3 Tuononen Pirjo SHKK 242 1 202 444 1 SERTK CACIL
275 Sandmanscot´s Siegfried F K/1,7 Seilonen Miia & Katajisto Petteri SHKK 221 5 220 441 2 SA V-CACIL
106 Swordgrove Scota N/3,7 Valio SVKLM-05, CMV-06 Räsänen Aino SHKK 236 2 204 440 3 SA
142 Caramel Festina N/1,7 Tuononen Pirjo SHKK 220 6 210 430 4 SA
276 Sandmanscot´s Sigmund F U/1,7 Seilonen Miia & Katajisto Petteri SHKK 226 3 197 423 5 SA
3055 Vanessa von der Oelmühle N/4,0 2 Hellman Sissi & Tapio LVKH 222 4 0 222 6  
216 Swordgrove Gia N/2,2 Alanne Sarri & Kunttu Jarkko & kasv. MIVIKS 0 -- --  
184 Baylind Hepburn to Blixten N/1,8 1 Arhima Inger & Oinonen Kyösti & Arhima-Oinonen M-L LL disk -- disk
IBIZAN PODENCO
2947 Snout Nobody´s Fool N/4,4 Valio SMM-05 Mansner Erkki & Taulo Minnamari SFK 258 1 252 510 1 SA
3296 Snout Online Access U/2,8 4 Rönnberg Tiia SFK 245 3 258 503 2 SERTK
3017 Snout Neonlight U/4,4 Valio SVKLM-04, CVM-05 Pellinen Arja & Hyytiä Arvo SFK 247 2 248 495 3 SA
3268 Snout Outer Player U/2,8 3 Pellinen Arja & Hyytiä Arvo SFK 244 4 248 492 4 SA
52 Adam U/3,4 Parviainen Eija-Riina SFK 243 5 234 477 5 SA
2954 Necronomicon Fast´n Fabulous U/4,4 Jokiniemi Katja SFK 216 6 223 439 6 SA  K-SKPM
IRLANNINSUSIKOIRA
234 Jaslane´s Fabiola U/1,5 Holmström Hannele & Siivola Jyrki OSVKH 258 1 243 501 1 SERTK CACIL
148 Carel Wolf Okuliina N/2,3 Perttula Helena & Hassinen Viljo & kasv. SIRL 241 3 249 490 2 SA V-CACIL
3239 Whitefang Enchantress N/3,8 2 Toivonen Riitta K-SVKK 245 2 241 486 3 SA  K-SKPM
147 Carel Wolf Ottiilia N/2,3 Perttula Helena & Hassinen Viljo & kasv. SIRL 148 4 4  
206 Pitlochry´s Velvet N/2,1 Roms Kimmo c/o S&T Hellman SIRL 38 5 5  
3279 Hertta-Ässän Cinnamon Cissi N/2,7 1 Alanne Sarri & Kunttu Jarkko & kasv. SIRL 35 6 6  
3029 Wolfmann Lausanne N/4,1 2 Holmström Hannele & Siivola Jyrki OSVKH 33 7 7  
WHIPPET  KANSALLINEN KILPAILU
2617 Softrack Beretta N/6,4vet Valio CVM-03 48,2 Hakala Anu W-H 242 1 232 474 1 SA
3074 Refined Flaming Fame N/3,5 48,2 Vaaranmaa Anna & kasv. LVKH 222 6 247 469 2 SERTK
229 Tuulikellon Codaco U/1,7 51,5 Mehtonen Mirja K-SVKK 232 2 230 462 3 SA  K-SKPM 2
255 Softouch Topsannah N/2,2 50,0 Helin Kirsi K-SVKK 223 5 233 456 4 SA  K-SKPM 3
2555 Plaudite Night Star U/6,7vet 1 56,0 Ruuskanen Sinikka & kasv. SSVH 225 3 230 455 5 SA
11 Jewgenistajan Lumienkeli N/2,4 1 48,6 Salo Mika OSVKH 213 8 237 450 6 SA
377 Puhurin October´s Rose N/2,8 51,4 Murtomäki Anu K-SVKK 225 3 224 449 7 SA
299 Crisse N/2,1 50,0 Nekkula Kai K-SVKK 217 7 229 446 8 SA
2315 Zootsuits Night Times U/8,4vet 52,4 Moisio Minna K-SVKK 194 9 9  
 WHIPPET UROKSET
230 Tuulikellon Cobraco K/1,7 50,7 Narvanta Marja-Leena MIVIKS 249 1 234 483 1 SA CACIL
105 Besties Hillbilly U/3,3 2 50,7 Partanen Elsi W-H 234 4 243 477 2 SERTK V-CACIL
2436 Weikotin AA-Cassius Clay K/7,4vet 50,7 Vekkeli Minna SSVK 235 3 240 475 3 SA
33 Speed On Billy the Kid U/4,9 4 50,0 Keltakangas Kari PVK 239 2 234 473 4 SERTK  KVA-M
303 Tiger´s Chaos Supa Snoopa U/1,4 49,5 Onkamo Virpi & Winberg Sari OSVKH 234 4 237 471 5 SA
273 Tuulikellon Covisco U/1,7 2 50,8 Tuominen Tuire SSVK 229 8 240 469 6 SA
3277 Biswhip´s Crux U/2,9 2 50,5 Lähdesmäki Eija LVKH 227 10 240 467 7 SA
152 Softrack Evidence U/2,2 1 49,9 Lyytinen Tiia & Antti OSVKH 222 12 239 461 8 SA
3305 Tiger´s Chaos Xtralite Mate U/2,4 48,0 Onkamo Virpi & Winberg Sari OSVKH 228 9 229 457 9 SA
75 Täysikuun Teinitähti U/2,5 50,3 Rantanen Marjo K-SVKK 230 7 227 457 9 SA
2936 Svartskenens Affection U/5,2 50,6 Moisio Minna K-SVKK 224 11 232 456 11 SA
2553 Plaudite Night Sky U/6,7vet 2 50,5 Ikäheimo Sanna SSVH 232 6 224 456 11 SA
2613 Sökövintin XL-Xarock U/7,8vet 3 47,6 Keltakangas Kari-Jussi PVK 208 15 247 455 13 SA
3134 Boxing Helena´s B Supa Chaos U/3,9 49,9 Ikäheimo Sanna SSVH 213 14 242 455 13 SA
344 Sökövintin JX-Benito U/1,3 49,1 Mäki Mervi PVK 217 13 238 455 13 SA
140 Refined Fullmoon Fever U/3,5 49,9 Rasku Kati W-H 182 16 194 376 16  
WHIPPET NARTUT
145 Nyanssin Alluring Lady N/2,0 2 44,6 Huotari Väinö, Veera & Mikko K-SVKK 238 3 251 489 1 SERTK CACIL K-SKPM
135 Jewgenistajan Rakkauspakkaus N/2,2 Valio 45,2 Vartiainen Suvi & Valta Ilkka SSVH 240 2 240 480 2 SA V-CACIL
108 Softrack Evelyn N/2,2 45,7 Hakala Anu PVK 233 4 245 478 3 SERTK
55 Speed On Bam-Bam N/4,9 2 47,3 Antikainen Ari & Leskinen Iiris SSVH 242 1 235 477 4 SA
244 Pikkunokan Chamade N/1,9 47,8 Salomäki Sonja K-SVKK 227 9 242 469 5 SA
324 Carry On Jenna de Rosnay N/1,2 45,2 Rasku Kati & Vaaranmaa Anna LVKH 226 10 235 461 6 SA
272 Jewgenistajan Rentunruusu N/2,2 47,3 Salo Mika OSVKH 228 6 231 459 7 SA
3024 Snout Tiger Lily N/4,4 1 45,3 Sjäman Inga-Lill LVKH 211 16 243 454 8 SA
3275 Tiger´s Chaos Xtrafit Plaudite N/2,4 47,8 Jutila Pirjo LVKH 217 14 234 451 9 SA
364 Pipsqueak Icy Frostflower N/1,8 45,1 Kuhlberg S, Vekkeli M. & Löfgren M. xx 209 17 239 448 10 SA
3131 Nightvision Aglitter Gem N/4,4 48,0 Pulkkinen Seija K-SVKK 228 6 219 447 11 SA
288 Tiger´s Chaos Supasonic Sista N/1,4 45,1 Mustonen Anne SSVH 218 12 228 446 12 SA
92 Jewgenistajan Rommi-Toti N/2,2 1 47,8 Saastamoinen Anne c/o Pitkänen Tiina SSVH 230 5 211 441 13 SA
3276 Biswhip´s Cassiopeia N/2,9 4 45,0 Mäenpää Satu & Rantamäki Miikka LVKH 218 12 215 433 14 SA
2888 Tiger´s Chaos Special Plaudite N/4,6 4 44,9 Jutila Pirjo & kasv. LVKH 228 6 205 433 14 SA
2385 Sökövintin XL-Xai-Xai N/7,8vet Valio 44,9 Mäki Mervi PVK 222 11 200 422 16 SA
3162 Softrack Dynastar N/3,8 47,9 Narvanto Laura MIVIKS 217 14 197 414 17 SA
2554 Puhurin Satiinitossu N/6,6vet 1 47,1 Huotari Mikko K-SVKK 207 18 205 412 18 SA
3070 Softrack Dynasty N/3,8 47,9 Vuorela Miina W-H 0 -- --  
62 Tarumetsän Suklaakäpy N/2,4 47,9 Uuttu Taru W-H disk -- disk