26.5.2012 Meri-Lappi, Meri-Lapin maastot OSVKH
Kauniissa säässä pidetyt leppoisat hiekkakuoppakisat. Osallistujia oli kymmenestä eri rodusta.
Kahden koiran suoritus jouduttiin hylkäämään häirinnän vuoksi.
Rata oli isolla hiekkakuoppa-alueella ja oli reilun puolikilometriä pitkä. Siihen oli saatu myös nousua ja laskua.
Radassa oli myös selkeä vauhtiosuus ja tekniikkaosuus.
Kisassa nähtiin muutamia oikein mallikkaita juoksusuorituksia. Itseäni erityisesti ilahdutti venäjänvinttikoirien suoritukset.
Oli loistavaa seuraamista, ketteryyttä ja kestävyyttä.
Järjestelyt sujuivat hyvin. Pääsin itse seuraamaan kisan pystytystä edellisenä iltana ja purkua kisan jälkeen. Kovasti pienellä porukalla kaikki tapahtui.
Näille viidelle ahkeralle talkoolaiselle suuri kiitos ja kumarrus.
Ratamestariharjoittelija Heikki Niva suoritti tehtävänsä kiitettävästi ja hyväksyttävästi. ylit  Arja Havia
Kirjan Kemi   26.5.2012 Country Alkuerä points pos comment
no Nimi / Name S/ikä Ser Titt. Säkä Omistaja / Owner kerho pis sij fin yht sij huom
Cirneco dell’ Etna  - yhdistelmä
1972 Vespinja's For Good N/2,5 1 SVKLMM-11 Yliluoma Riitta OSVKH 255 1 252 507 1 SERTK
119 Kimblewick Judith N/8,1vet Valio DVM-07;VMM-10 Peltola Annikki OSVKH 205 2 194 399 2  Paras Veteraani
Italianvinttikoira
1956 Ylladian Hazel Eyes N/2,2 34,6 Peltokorpi Jenni SIC 250 1 260 510 1 SERTK
2051 Northgate's La Chic N/2,1 31,0 Ukura Hanna ja Kari OSVKH 0 -- --  
2050 Northgate's La Lune Mystique U/2,1 36,5 Ukura Hanna ja Kari OSVKH 0 -- --  
Saluki - yhdistelmä
1196 Aziz Ehsan N/4,3 1 Tolonen Ulla SSAK 247 1 254 501 1 SERTK
1832 Yuzak Sanjar U/3,1 1 Kristo Marketta OSVKH 229 3 229 458 2 SA
1568 Zarabis Orleane N/3,6 Valio CVM-11;DVM -11 Träskböle Björn & Willför Vanessa LVKH 227 4 226 453 3 SA
5566 Khalils Setareh U/5,3 Hasa Sari Swerige 204 5 210 414 4 SA
397 Kirman Wariman U/7,3vet Valio SMM-09 Perkkiö Heli SSAK 247 1 0 247 5  Loukk. Finaalissa
1001 Al Wathba Waffeeq Aasim U/6,8vet Eroma Marja & Ville OSVKH 0 -- --  
2257 Dyanitos Qareebah N/2 Lehtosaari Virpi HVK 0 -- --  
Afgaani  - yhdistelmä
1701 Xaga's Harry Potter U/3,3 2 Harjuhahto Taina & Jouni OSVKH 244 1 232 476 1 SERTK
2253 Pramya Clearly Special N/1,6 Kallio Sinikka 0 231 3 231 462 2 SA
1811 Yhazin Freelancer U/3,1 3 Fast Maud & Sofia SA-FA 243 2 209 452 3 SA
1479 Hashirin's Jadore U/4 1 Ahonen Karoliina & Inkinen Jaakko HVK 223 4 216 439 4 SA
1519 Hienohelman Ocarina N/3,5 2 Veteli Anna-Leena OSVKH 199 6 237 436 5 SA
1126 Punapaulan Dingo U/4,8 2 Nikola Tiia K-SVKK 223 4 135 358 6  
2245 Seistans's Blacktharra U/1,9 Ahonen Karoliina HVK 145 7 145 7  
860 Punapaulan Akusti U/6,4vet Appelgren Anne OSVKH 49 8 49 8  
Venäjänvinttikoira - yhdistelmä
2232 Pomzoi Incredible Me N/1,7 Savela Terhi ja Keisu Konsta OSVKH 261 1 253 514 1 SERTK Kennelpiirin Paras
2143 Marosnaje Amur Apollinari U/2,5 Kenkkilä Tarja LVKH 251 2 246 497 2 SA
2242 Pomzoi Il Quattro U/1,7 Lavrucenoka Zanna SBK 238 3 251 489 3 SA
2124 Pomzoi Isidora N/1,7 Saastamoinen Hanna LVKH 237 4 246 483 4 SA
1782 Krestovskaja Beauty Gemini N/4,7 Saastamoinen Hanna LVKH disk -- disk
Sloughi
879 Moulay el Mehdi al Waahid N/6 3 DVM-09 Salonpää Niina OSVKH 203 1 185 388 1  
2247 Alwaahid Azzam U/3 Lukkarila Satu SLAZ disk -- disk
Whippet      N>48 ja U>51 cm  - Mixed
2090 Mallyfield Dream Ace U/2 53,7 Lähdesmäki Eija MOSH 241 1 256 497 1 SERTK Loukk. Finaalissa
2262 Belltown Force India U/1,9 52,1 Lahtinen Henna & Ilkka W-H 236 2 245 481 2 SA
1925 Tiger's Chaos No Money No Honey U/2,6 1 52,0 Kohtalo Anne OSVKH 195 3 233 428 3 SA
1086 Play A While Fazer U/4,4 2 53,1 Pohjanvirta Tarja SSVH 0 -- --  
Whippet - yhdistelmä
2075 Fast Pack's Arctic Hope N/2,7 1 47,8 Niva Laura ja Heikki OSVKH 265 1 244 509 1 SERTK
1891 Tuulikellon Disco N/2,7 3 47,1 Latva-Kyyny Satu co. Lähdesmäki Eija MOSH 248 2 250 498 2 SERTK
2190 Nyanssin Briza N/1,8 46,0 Pekkarinen Tuula-Liina OSVKH 239 4 230 469 3 SA
2200 Whiplandian Wade Walker U/1,6 49,7 Nikola Tiia K-SVKK 246 3 222 468 4 SA
1955 Tiger's Chaos His Terically Lol K/2,2 51,0 Peltokorpi Marja-Leena W-H 228 7 233 461 5 SA
1560 Macarenan Baccarat N/3,4 4 44,6 Tapaninaho Sari OSVKH 198 9 259 457 6 SA
1636 Zaraque's Heart of Gold U/3,5 1 50,2 Lonnakko Heidi W-H 224 8 219 443 7 SA
859 Whiptails Prelude to Love N/5,7 46,8 Ikonen Merja & Kolehmainen Pasi OSVKH 236 5 195 431 8 SA
2064 Tiger's Chaos Her Baceous Lass N/2,2 46,4 Haaksluoto Tarja OSVKH 196 10 213 409 9 SA
940 Pipsqueak Kapteeni Koukku U/6,3vet 3 50,6 Pohjanvirta Saija SSVH 236 5 160 396 10  
1644 Luminuolen Brokki U/3,2 2 47,5 Näsi-Vimpari Pia OSVKH 195 11 187 382 11  
1686 Gaselle's Bed of Roses N/3 45,5 Asikainen Elina SSVH 169 12 188 357 12  
Espanjanvinttikoira
1896 Zarandillo Querida Camarada N/2,7 1 Latvamäki Henna LVKH 265 1 258 523 1 SERTK Best In Field
1897 Hot Isle Amaltista N/5,8 1 Latvamäki Henna c/o Sari Koponen LVKH 230 2 243 473 2 SA
1711 Little Lobito Ibero U/3,5 Lampela Anna SSVH 0 -- --  
Basenji - yhdistelmä
2157 Ajibu I'm No Angel N/1,5 Purho Sari ja Anttila Marjukka SUBA 237 1 258 495 1 SERTK
1923 Aittakankaan Abade U/2,4 Sipiläinen Anne SUBA 237 1 223 460 2 SA Loukk. Finaalissa
1119 Bulldobas Apocalyptica U/4,4 4 SMM-09 Rintanen Marika SSVH 218 4 215 433 3 SA Paras pari
817 Bulldobas Rockin'Rhythm U/5,5 1 Rintanen Marika SSVH 229 3 195 424 4 SA Paras pari
1567 Ajibu Farm Girl N/3,5 3 DVM -11 Purho Sari SUBA 188 5 185 373 5  
1859 Aittakankaan Arabesk Akwaba N/2,4 Perttunen Aira OSVKH 85 6 85 6  
Rhodesiankoira  - yhdistelmä
1916 Malozi Lindiwe N/2,9 1 Matero Tiina OSVKH 241 1 244 485 1 SERTK
1378 Bawabu Tewelde Tau U/8vet Juha-Pekka Lievola SRB 196 2 169 365 2  
1401 Harjaselän Osuuskauppias U/6,3vet Harjuhahto Pia & Pietilä Antti OSVKH 126 3 126 3